sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Hemulihaalari

Tämän vuodesn ensimmäisessä Modassa on hupullisen haalarin neulomisohje ja heti kuvan nähtyäni tiesin, että tämä on se haalari, minkä haluan pienimmälle veljentytölle tehdä. Haalari on lehdessä nimetty hemulihaalariksi, mutta en ymmärrä, mistä moinen nimi.

Ohje on 80cm-kokoiselle haalarille ja paksummalla langalla. Päättelin, että jos teen pienemmillä puikoilla ja ohuemmalla langalla niin saisin n. 70cm haalarin. Niin siis mitään mallitilkkuja ei näin kärsimätön tyyppi ala tekemään. Heti pitää päästä aloittamaan meni sitten syteen tai saveen. Tuurilla mentiin ja onnistui ihan nappiin. Yllä olevan kuvan nukke on pienempi kuin haalarin käyttäjä, joten koko on aivan passeli.

Ohje on siitä mielenkiintoinen, että neulotaan hupun kärjestä alaspäin ja yhtään saumojen yhdistämisiä ei tarvitse kärsiä. Ihan mahtavaa. Haastava ohje siinä mielessä, että on kirjoitettu rivi kerrallaan eli pitää pysyä hyvin kartalla missä vaiheessa mennään. Huppu on hauskan mallinen ja reunaan virkkasin kerroksen pylväitä ja sitten tuollaisen nirkkoreunuksen.

Haalarin olalle on kiinnitetty kukka, joka on neulottu erikseen ja kukasta lähtee kiemurtelemaan icord lahkeeseen.

Malli: Hemulihaalari Moda 1/2012
Lanka: Drops Nepal

3 kommenttia:

  1. Oi vitsit miten hieno!! Aivan upea ja iso kiitos tunnustuksesta! :)

    VastaaPoista
  2. Tuo on hemulihaalari varmaan värinsä ja kukka-aiheen takia ;) Muumien Hemulillahan on violetti mekko ja hän kerää kasveja. Blogissani on sinulle jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos tunnustuksesta :) Joo toi kukka-aihe tuli mullekn mieleen sitten myöhemmin. Väristä se ei voi johtua kun siinä lehdessä haalari on valkoinen.

      Poista