sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Nuuttipukkeilua

Kyselin, mitä lapset haluaisivat olla nuuttipukkeina ja vastaus tuli saman tien. Poika halusi olla vampyyri ja tyttö tähkäpää. Ja hiukan aikaa mietittyään tarkensi, että oikeastaan tähkäpään kissa. Loogisesti siis kissa, jolla on tähkäpään mekko.

Vampyyrin viitta oli helpoin. Ihan vaan suorakaitteen muotoinen kangas ja kuminauhaa kujaan ja nauhat sitomista varten.  Kaulukseen olisi nyt jälkeenpäin ajatellen voinut laittaa tukikangasta, jotta jäisi paremmin pystyyn. Kangas on omasta (pikku)joulumekostani jäänyttä paksua satiinia.Viitan alle vampyyri laittoi mustan fleecehaalarin, jonka olen tehnyt vuosi sitten. Kampaus oli hyvin tärkeä osa vampyyria ja sen on poika ihan itse visioinut. Pojan mielestä vampyyrillä olisi pitänyt olla pyssy, mutta kompromissinä päädyttiin miekkaan.


Tytölle puvun kissa-osio hoitui jo olemassa olevalla kissahupparilla, jonka olen tehnyt hyvillä kasvuvaroilla jo pari vuotta sitten. Hiukset on tarkoituksella jätetty roikkumaan niinkuin tähkäpäälläkin.


 Tähkäpään osuus puvusta oli vähän haasteellinen, koska tytöllä oli vahva oma näkemys millainen puvun pitäisi olla. Kriteereitä olivat nauhoitus edessä, raidalliset hihat, pitsiä kaula-aukossa ja tummempi helmaosa. Kangasostoksille jouduttiin. Jättirätistä löytyi yläosan lila satiini ja hihojen rypytys/paljettiraitainen trikoo. Raidat olisi pitänyt kylläkin olla vaaleanpunaisia, mutta tämä nyt oli tytönkin mielestä tarpeeksi lähellä. Helmassa on monta kerrosta tylliä ja useita pinkin ja violetin sävyjä. Tyllit on Eurokankaasta. Tyllissä on kimallusta mukana ja siksipä meillä kotona kimaltaa nyt vähän joka paikka



Tämä mekko oli kyllä yksi palkitsevimmista ompeluksista vaikka jälki ei nyt päätä huimaakaan. Tytön silmät säihkyi kun näki valmiin mekon kimalluksineen ja satiininauhoineen. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti