maanantai 17. syyskuuta 2012

haalari uudella ompelukoneella ja tunnustus

Sain synttärilahjaksi äitiltä uuden ompelukoneen. Niin synttäri oli siis tammikuussa, mutta näin kauan olen miettinyt minkä koneen haluan. Päätin, että elektronista konetta ei minun hermoni kestä ja Pfaffin koneista olen kuullut paljon hyvää. Valitsin Pfaffin Select 4.0:n ja täytyy sanoa, että nyt yhden viikonlopun tehokäytön jälkeen olen erittäin tyytyväinen.

Löysin Eurokankaan palalaarista hyvän vihreää ulkoilukangasta ja pallokuvioista vuorikangasta, joista syntyi vk-haalari pojalle. Tein haalarin SK 3/11 kaavoilla koossa 110. Liian isohan siitä tuli metriselle pojalle, mutta jos vaikka keväällä olisi sitten passeli.

Haalari on vedenpitävää kangasta, mutta saumoja en ruvennut teippailemaan, kun sadekelillä laitetaan kurikset kuitenkin. Kauluksen sisäpuoli on fleeceä. Hupun saumoissa on heijastinterenauhaa  ja huppu on kiinni kam-neppareilla.

Taskuissa on järeät vetskarit ja myöskin heijastintere reunassa. Vetskarit on kaikki hankittu Jätti-Rätistä.

Ja sitten siihen tunnustukseen. Sain tämän saman tunnustuksen kahdesta ihanasta blogista. Kiitos Eloisaa Elämää -blogin Elina ja Suorat Saumat -blogin Jonna




Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tämän sinulle myönsi.
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Tosi vaikeaa valita vain viisi blogia. Suosikkeja kun on hirmuisesti enemmän, mutta tässä viisi niistä blogeista joita tykkään seurata (ei järjestystä):

16 kommenttia:

  1. Vau, kyllä tuossa on ollut tekemistä noiden kaikkien yksityiskohtien kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu itsekin yllätyin kärsivällisyydestäni

      Poista
  2. Hieno haalari! Oot kyllä tosi taitava! Ja suuren suuri kiitos tunnustuksesta :)

    VastaaPoista
  3. ^Samaa olin sanomassa, paljon olet nähnyt vaivaa hienojen yksityiskohtien kanssa =)

    VastaaPoista
  4. Ootpas tehny ison työn haalarin kanssa! Kyllä kannatti! :) Kiitos tunnustuksesta. Nyt voikin mennä hyvillä mielin nukkumaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! iso homma oli ja toista viikkoa tätä väkersin vähän kerrallaan. Toivottavasti vaan sopii sitten ens keväänä. Ja olepas hyvä tunnustuksesta. tykkään niin sun tyylistä

      Poista
  5. Kyllä näköjään ulkovaatteiden tekokin onnistuu! :D Hieno on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! monta kertaa olen itselleni luvannut etten enää kokeile ulkovaatteiden tekoa, mutta aina sitä syö sanansa ja tällä kertaa se kannatti. Liekö uuden koneen ansiota, että onnistui ilman turhautumisia.

      Poista
  6. Mulla on tuo pfaffi 3.0 (eli melkein sama kuin tuo nelonen, vähemmän on vain koristeompeleita, ja oli siinä kolmosessa jokin muukin pikkujuttu vähemmän) Ja olen kyllä tykännyt tuosta pahvista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Pfaff on hyvä tän parin viikon kokemuksen jälkeen. eniten harmittaa kun pitkitin koneen ostoa näin kauan...

      Poista
  7. Hatun nosto haalarin ompelusta en sais ikinä itse aikaiseksi! Kiitos tunnustuksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tosiaan itsekin yllätyin kun sain todella tämän tehtyä. Kärsivällisyys kun ei kuulu hyveisiini.

      Poista