sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kissatakki ja taas yhdet salihousut

Oli tarve mustalle lyhyelle takille.
Oli myös Jättirätistä löytynyt hieman kiiltäväpintainen tikkikangas.
Ja oli myös kauan sitten valmiiksi leikatut palaset 
taas yksiin salihousuihin.








Takin selkämykseen löytyi niinikään Jättirätistä paljettikissa.
Kissan kulta sai seuraa kultaisesta vetoketjusta.
Housujen kangas on meleerattua harmaata trikoota, jossa on
kuvioita mustalla ja kullalla.




maanantai 24. elokuuta 2015

Loppukesän mekko

Kesälomareissulta Ideaparkin Marimekosta tarttui mukaan 
paketti beige-oranssia raitatrikoota.
Se näytti heti maximekolta.
Ilman mitään ylimääräisiä kikkailuja.








Malli on vapaasti saksittu lempparitoppia hyväksi käyttäen.


Selkämykseen lisäsin silitettävän merkin omalla nimellä.



En ole beigen ystävä. En sitten lainkaan.
Silti tämä yhdistelmä houkutti.
Kyllä tämä mekko käyttöön pääsee.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Vetskari vinossa

Tein aiemmin miehelle kokeiluna hupparin.
Osoittautui oikein oivalliseksi.
Ostin siis heti Jättirätistä kankaat siihen oikeaan versioon.
Kankaat saivat odottaa inspiraatiota hyvän tovin.






Odotteluaikana Linnea teki kuvatutoriaalin hupparikaavan muokkaamisesta vinovetskarilliseksi.
Sopivan helppo jopa ohjeiden seuraamista välttelevälle.



Taskunsuihin, nauhanreikiin ja nauhan päihin laitoin somisteeksi nahkaa.
Hupparista tuli oikein mieluinen myös saajallensa.
Saa kuulemma tehdä toisen eri värisenä.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Kreisii

Koot.fi-kaupasta  Freak circus -trikoota.
Oli pakko saada.
Aivan mahtava kokoelma huikeita tyyppejä.







Säästeliäästi tein vain toisen lahkeen kankaasta, 
jotta tyyppejä säästyisi useampaan vaatteeseeen.


Toinen lahje on Ikasyrin kolmioita.
Leggareiden kaveriksi on saatava aina pepunpeittävä yläosa.
Siihen kangas löytyi Jättirätistä.

lauantai 15. elokuuta 2015

helmat hulmuten

Ihanan pehmeäksi kulunut vanha pussilakana
on ihan omiaan tyttösen kukkamekkona.








Kaava on Burdasta 7/2015.
Mallin suurin koko on 122.
Uskalsin silti tehdä sillä vaikka tyttö käyttää nykyään kokoa 128/130.
Jouduin vielä lyhentämäänkin kun viisti maata.



Tähän mekkoon en kysynyt etukäteen tytön mielipidettä vaan tein ihan oman mielen mukaan.
Yllättäen tyttökin tykkäsi.
Taidan käyttää tätä taktiikkaa jatkossakin.


keskiviikko 12. elokuuta 2015

back to school

Koulut alkaa.
Kakkosluokkalainen halusi uuden penaalin.
Sellaisen kirjamaisen, jossa on vetskari ympäri
ja kynille omat paikat.



Hapsulaukun tekonahkaa jäi vielä jäljelle sen verran, että kyllä siitä penaalin sai.
Alunperin laitoin kimalteisen vetoketjun, mutta se osoittautui 
sekundalaatuiseksi ja hampaita irtoili.
Kaiken kukkuraksi olin ommellut sisukset ylösalaisin.
Ei ollut suuri kynnys ruveta purkamaan.




Uusi yritys uudella vetskarilla kannatti.
Kävin myös kaupan vastaavista penaaleista vakoilemassa ja 
sain vetskarin ommeltua järkevämmin.
Reunat on kantattu kukallisella vinokantilla.
Päälliseen ompelin kynänauhaa, 
joka on Syfestivaleilta juurikin tytön penaalia varten aikoinaan ostettu.

lauantai 8. elokuuta 2015

Pojan huoneen päivitystä

Poika oli sitä mieltä, että vanha automatto on 
ihan vauvamainen.
Halusi tilalle mustan maton, jossa on valkoinen O.







Tuumasta toimeen sitten vaan.
Trikookuteet on Jättirätistä.
Matosta tuli ihan järjettömän painava ja halkaisijakin on n. 130cm.



Kesälomareissullamme yllättäen päädyimme kankaiden äärelle 
ja poika löysi itselleen sopivan verhokankaan.
Finlaysonin Otso.
Siitä sitten syntyi simppeli verho.

Perhosia yllärinä

Jännitys tiivistyi perjantaiaamuna, kun yllätyspaketin sai avata.
Omastani paljastui trikoo, jossa on violetinsävyisiä perhosia harmaalla pohjalla.
Kaunis kangas on Tyyne-Esteriltä ja kuosisuunnittelusta saamme kiittää Mersiaa.


Mitä siitä kauniista kankaasta sitten tekisi ja kenelle.
Vielä vähän aikaa sitten ei olisi ollut vaihtoehtoja.
Tyttö oli ihan haltioissaan violetista ja perhosista silloin.
Nyt ei enää kelvannut.
Tein kuitenkin mekon suunnilleen tytön koossa.
Ehkäpä tämä löytää tiensä koulunsa aloittavan kummitytön garderoobiin.



Halusin tehdä perhoshihat.
Muistelin, että Emmi oli Mallikelpoisessa esitellyt hauskan tavan tehdä perhoshihat.
Sieltä otin mallia ja oikein kivat hihat sain aikaiseksi.
Tein mekkoon myös taskut.

maanantai 3. elokuuta 2015

nananas

Löysin Jättirätin palalaarista ananaskuosisen puuvillatrikoopalan.
Se näytti heti liehukehelmaiselta jutulta. 
Mekkopituuteen ei riittänyt, mutta hyvä tunika tuli.
Lähes zero waste -tyyliä on tämä.




Pään- ja kädentiet kanttasin keltaisella trikoolla.
Sivusaumoihin tein hapsut samasta keltaisesta trikoosta.