Näytetään tekstit, joissa on tunniste mekko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mekko. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Roses are red

Babushka roses on tämän ihanan ruusukuosin nimi.
Kangas on hankittu Pehemiältä.
Yllätin itsenikin ostamalla mustapohjaisen vaihtoehdon sijasta keltapohjaista.




Mekon malli on oma sovellus pitkähihaisen paidan pohjalta.
Etukappaleella on rypytystä toisessa raglansaumassa.
Soveltaminen onnistui mielestäni oikein hyvin.
Yläosastaan niukempilinjaiset sopivat mielestäni 
omalle ruumiinrakenteelleni paremmin kuin väljät yläosat.



Legginsit on Jättirätin palalaarista löydetystä suomukuvioisesta trikoosta.
Sininen ei ole lempivärejäni, mutta kuosi miellytti ja sopiihan ainakin 
tämän mekon värimaailmaan.


maanantai 24. elokuuta 2015

Loppukesän mekko

Kesälomareissulta Ideaparkin Marimekosta tarttui mukaan 
paketti beige-oranssia raitatrikoota.
Se näytti heti maximekolta.
Ilman mitään ylimääräisiä kikkailuja.








Malli on vapaasti saksittu lempparitoppia hyväksi käyttäen.


Selkämykseen lisäsin silitettävän merkin omalla nimellä.



En ole beigen ystävä. En sitten lainkaan.
Silti tämä yhdistelmä houkutti.
Kyllä tämä mekko käyttöön pääsee.

lauantai 15. elokuuta 2015

helmat hulmuten

Ihanan pehmeäksi kulunut vanha pussilakana
on ihan omiaan tyttösen kukkamekkona.








Kaava on Burdasta 7/2015.
Mallin suurin koko on 122.
Uskalsin silti tehdä sillä vaikka tyttö käyttää nykyään kokoa 128/130.
Jouduin vielä lyhentämäänkin kun viisti maata.



Tähän mekkoon en kysynyt etukäteen tytön mielipidettä vaan tein ihan oman mielen mukaan.
Yllättäen tyttökin tykkäsi.
Taidan käyttää tätä taktiikkaa jatkossakin.


lauantai 8. elokuuta 2015

Perhosia yllärinä

Jännitys tiivistyi perjantaiaamuna, kun yllätyspaketin sai avata.
Omastani paljastui trikoo, jossa on violetinsävyisiä perhosia harmaalla pohjalla.
Kaunis kangas on Tyyne-Esteriltä ja kuosisuunnittelusta saamme kiittää Mersiaa.


Mitä siitä kauniista kankaasta sitten tekisi ja kenelle.
Vielä vähän aikaa sitten ei olisi ollut vaihtoehtoja.
Tyttö oli ihan haltioissaan violetista ja perhosista silloin.
Nyt ei enää kelvannut.
Tein kuitenkin mekon suunnilleen tytön koossa.
Ehkäpä tämä löytää tiensä koulunsa aloittavan kummitytön garderoobiin.



Halusin tehdä perhoshihat.
Muistelin, että Emmi oli Mallikelpoisessa esitellyt hauskan tavan tehdä perhoshihat.
Sieltä otin mallia ja oikein kivat hihat sain aikaiseksi.
Tein mekkoon myös taskut.

torstai 11. kesäkuuta 2015

kesämekkoja ja takkeja

Äidille ja tyttärelle.
Molemmille mekko ja takki.


Itselleni tein Emeli designin teettämästä ja 
Jenni Mäensivun suunnittelemasta Aavikkosulka-trikoosta
maximekon.
Pääntielle tein eteen trikoosuikaleista hapsut.
Olisin halunnut hapsuihin pujotella muutamia helmiä, 
mutta niitä en tähän hätään löytänyt.




Tytön mekko on Jättirätin palalaarista löytynyttä ruusutrikoota.
Molempien mekkojen malli on oma sovellus.
Tytön mekon helma on täyskello.





Lisäksi tein molemmille baseballtakit.
Kankaat on trikootikkiä.
Kukallinen Tallinnasta ja harmaa Jättirätistä.
Tytön takin rintaan ompelin aikoinaan Lontoon reissulta 
Libertystä ostetun kukallisen N-kirjaimen.

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kesäloma alkaa

Tyttö kertoi, että lempiväri ei olekaan enää viloletti vaan 
se on nykyisin keltsu.
Keltsu varsinkaan vaalea ei kuulu omiin lemppareihin,
 joten sellaista kangasta ei juurikaan kotoa löydy.
Onneksi Paapiilta löytyi kangasta, jossa on keltsua ja, joka miellyttää myös omaa silmää.
Kuosin nimi on Jussi.






Mekon kaava on oma sovellus. 
Yläosa on väljä holkkihihainen ja lantiolla on resorista tehty nyörikuja.

torstai 28. toukokuuta 2015

ekaluokkalaisen kevätjuhlamekko

Kaikki pitää nykyään olla kukkasellista ja mielellään vielä ruusuista.
Tässä kukkaistytölle sopiva kevätjuhlamekko.


Kaavana on Ottobre 3/2010 Chopin koossa 134.
Aikataulun tiukkuudesta johtuen en mittaillut kaavoja etukäteen.
Leveähän siitä mekosta sitten tuli.
Kyllä se silti päällä vielä pysyy ja ajoi asiansa kevätjuhlissa.





Helman ruusutylli on Eurokankaan palalaarista.
Vaaleanpunainen satiini ja yläosan rusettiviskoosi ovat Jättirätistä.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

kirsikkainen

Tämän vuoden ensimmäinen kesämekko.
Vähän niinkuin harjoituskappale tulevia varten, 
mutta niin ihana jo itsessään silti.





Kangas on Pehemiältä hankittua luomutrikoota.
Kuosin on suunnitellut Muotoiluhuone Tuokion Sanni Takkinen.




Kaava on oma kyhäelmä.
Helma on puolikello.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

haloo haloo

Pääsin kuin pääsinkin Haloo Helsingin keikalle.
Kun tieto varmistui olikin jo kiire miettiä mitä laittaisi päälle.
Luonnollisesti uusi mekko oli saatava.
Olin katsonut ottobre 2/15 Sporty shape -kaavaa sillä silmällä jo tovin.
Vaikutti sopivan simppeliltä mallilta kiireessä tehtäväksi.








Kankaiksi valikoitui Tyyne-Esteristä tilatut 
kaleidoskooppikukkatrikoo ja musta joustocollege.
Koska kankaat ovat hyvin joustavia onnistui malli ilman vetoketjua.
Leikkasin kappaleet ihan kaavojen mukaan, mutta sovituksen jälkeen 
napsaisin helmasta liki 10cm pois.