Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsille. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsille. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. helmikuuta 2016

Avaruudellinen kauluspaita

Tässä keväällä on tulossa useita juhlia, 
joihin poikakin tarvitsee juhlavaatetta.
Tämän kankaan olen ostanut Jättirätistä varta vasten pojan kauluspaitaan joskus viime vuonna.
Toinenkin vaaleampi kangas tuossa olisi jos tämä alkaakin 
keväämmällä näyttämään liian synkältä



Kaavana tässä on Ottobre 1/16 Lee koossa 128.
Olen aikaisemminkin tehnyt pojalle kauluspaitoja, 
mutta tämä on ensimmäinen, jossa on näin paljon yksityiskohtia.



Tereet kaarrokkeiden alareunassa, Kauluksen alapuoli, rannekkeiden sisäpuoli ja alavarat napituslistoissa on hartaasti marinoitua Libertyn puuvillaa.
Sävy sopi niin hyvin avaruuskankaan kanssa yksiin, että raaskin käyttää palasen.


sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Roosa nauha -huutokauppa


Taas on aika tehdä hyvää.
Saumanvaran Roosa nauha -huutokauppa on taas täällä.
Vuosi sitten keräsimme huikean yli 15 000 euron potin suomalaiselle rintasyöpätutkimukselle. 
Nyt olisi oiva mahdollisuus tehdä hyvää ja 
ostaa suomalaisia uniikkeja käsintehtyjä tuotteita. 
Mukana on mm. ommeltuja, neulottuja, virkattuja, vaatteita, asusteita, koruja, kodintekstiilejä...

Itse olen tehnyt huutokauppaan 152cm collegehupparin.


En uskaltautunut tekemään tähän huppariin kummempia yksityiskohtia.
Eipä sitten ainakaan yksityiskohdat karsi kohderyhmää.
Esiteinipoikien ajatusmaailmasta kun ei voi tietää.
Ihan perus valkoinen vetoketjuhuppari, jossa hupun vuori on mustaa viskoositrikoota.
Ruutulippunauha hupun reunassa on oikeasti kengännauha.


Huutokauppa käydään perjantaina 9.10.2015 Facebookin Saumanvaran sydämestä - Roosa nauha -huutokauppa 9.10.2015 -ryhmässä.
Klikkaa itsesi mukaan huutelemaan hyvän asian puolesta.

lauantai 19. syyskuuta 2015

Camoa kerrakseen

Poika on tykästynyt camo-kuoseihin.
Näitä housuja ja takkia on odotettu kuin kuuta nousevaa.
Takin ompelun viime hetket poika seisoi vieressä ja ihmetteli enkö nopeampaa voisi ommella.
Hirveän hidasta oli ja piti vielä purkaakin ja ommella uudestaan.






Lopputulos kuitenkin palkitsi.
Poika muikeine hymyineen on paras palkinto.



Takin malli on Ottobre 3/12 Windy days koossa 128.
Taskut tein mallista poiketen oman maun mukaan.
Vähän reilu takki on vielä 126cm pitkälle pojalle, mutta mahtuupahan kerroksia alle.


Takin kangas on muistaakseni Eurokankaan palalaarista. 
Kangas on vedenpitävää, mutta saumoja en viitsinyt ruveta teippailemaan.
Vuorikangas on Jättirätin trikoota.
Housujen kangas on Jättirätistä. 
Housuissa on vuorina samanlaista trikoota kuin takissa, mutta värinä neonoranssi.



Takin vetoketjussa oli heijastinta jo valmiina.
Lisäsin taskunreunoihin vielä heijastintereen. 

lauantai 15. elokuuta 2015

helmat hulmuten

Ihanan pehmeäksi kulunut vanha pussilakana
on ihan omiaan tyttösen kukkamekkona.








Kaava on Burdasta 7/2015.
Mallin suurin koko on 122.
Uskalsin silti tehdä sillä vaikka tyttö käyttää nykyään kokoa 128/130.
Jouduin vielä lyhentämäänkin kun viisti maata.



Tähän mekkoon en kysynyt etukäteen tytön mielipidettä vaan tein ihan oman mielen mukaan.
Yllättäen tyttökin tykkäsi.
Taidan käyttää tätä taktiikkaa jatkossakin.


keskiviikko 12. elokuuta 2015

back to school

Koulut alkaa.
Kakkosluokkalainen halusi uuden penaalin.
Sellaisen kirjamaisen, jossa on vetskari ympäri
ja kynille omat paikat.



Hapsulaukun tekonahkaa jäi vielä jäljelle sen verran, että kyllä siitä penaalin sai.
Alunperin laitoin kimalteisen vetoketjun, mutta se osoittautui 
sekundalaatuiseksi ja hampaita irtoili.
Kaiken kukkuraksi olin ommellut sisukset ylösalaisin.
Ei ollut suuri kynnys ruveta purkamaan.




Uusi yritys uudella vetskarilla kannatti.
Kävin myös kaupan vastaavista penaaleista vakoilemassa ja 
sain vetskarin ommeltua järkevämmin.
Reunat on kantattu kukallisella vinokantilla.
Päälliseen ompelin kynänauhaa, 
joka on Syfestivaleilta juurikin tytön penaalia varten aikoinaan ostettu.

lauantai 8. elokuuta 2015

Pojan huoneen päivitystä

Poika oli sitä mieltä, että vanha automatto on 
ihan vauvamainen.
Halusi tilalle mustan maton, jossa on valkoinen O.







Tuumasta toimeen sitten vaan.
Trikookuteet on Jättirätistä.
Matosta tuli ihan järjettömän painava ja halkaisijakin on n. 130cm.



Kesälomareissullamme yllättäen päädyimme kankaiden äärelle 
ja poika löysi itselleen sopivan verhokankaan.
Finlaysonin Otso.
Siitä sitten syntyi simppeli verho.

Perhosia yllärinä

Jännitys tiivistyi perjantaiaamuna, kun yllätyspaketin sai avata.
Omastani paljastui trikoo, jossa on violetinsävyisiä perhosia harmaalla pohjalla.
Kaunis kangas on Tyyne-Esteriltä ja kuosisuunnittelusta saamme kiittää Mersiaa.


Mitä siitä kauniista kankaasta sitten tekisi ja kenelle.
Vielä vähän aikaa sitten ei olisi ollut vaihtoehtoja.
Tyttö oli ihan haltioissaan violetista ja perhosista silloin.
Nyt ei enää kelvannut.
Tein kuitenkin mekon suunnilleen tytön koossa.
Ehkäpä tämä löytää tiensä koulunsa aloittavan kummitytön garderoobiin.



Halusin tehdä perhoshihat.
Muistelin, että Emmi oli Mallikelpoisessa esitellyt hauskan tavan tehdä perhoshihat.
Sieltä otin mallia ja oikein kivat hihat sain aikaiseksi.
Tein mekkoon myös taskut.

maanantai 3. elokuuta 2015

nananas

Löysin Jättirätin palalaarista ananaskuosisen puuvillatrikoopalan.
Se näytti heti liehukehelmaiselta jutulta. 
Mekkopituuteen ei riittänyt, mutta hyvä tunika tuli.
Lähes zero waste -tyyliä on tämä.




Pään- ja kädentiet kanttasin keltaisella trikoolla.
Sivusaumoihin tein hapsut samasta keltaisesta trikoosta.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

hapsuinen laukku

Edellisen postauksen pojan olkalaukku
aiheutti kateutta tytössä.
Hän piirsi kuvan laukusta, jollaisen hän haluaisi.
Yhdessä käytiin Jättirätissä valitsemassa
mintunvihreä tekonahka laukkua varten.



Tyttö leikkasi hapsut itse.
Päällisen kappaleissa on lisäksi jämäkkää tukikangasta.
Sisuksen kangas on jämäpalaa kaksi vuotta sitten tekemästäni Jackie-mekosta.




Laukun malli on läppää lukuun ottamatta sama kuin pojan olkalaukussa.
Sisällä vetoketjutasku ja avaimelle oma paikka.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Pojan olkalaukku

Poika tarvitsi laukkua, jossa kulkisi mukana kamera, pyörän avain ja kukkaro.
Yritin välttää mielikuvaa käsilaukusta.
Mahdollisimman miehekäs laukku pikkumiehelle.






Päällinen on maastokuvioista ulkoilukangasta Eurokankaasta ja 
sisusta on neonoranssia trikoota.
Tukikankaat silitin kaikkiin kappaleisiin, jotta laukku olisi ryhdikäs.
 Hihnat ja lenkit on kierrätetty rikkimenneestä laukusta.




Sisällä on vetoketjutasku ja avaimelle oma paikkansa.
Läpässä on kansinepparit.