Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyväntekeväisyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyväntekeväisyys. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Roosa nauha -huutokauppa


Taas on aika tehdä hyvää.
Saumanvaran Roosa nauha -huutokauppa on taas täällä.
Vuosi sitten keräsimme huikean yli 15 000 euron potin suomalaiselle rintasyöpätutkimukselle. 
Nyt olisi oiva mahdollisuus tehdä hyvää ja 
ostaa suomalaisia uniikkeja käsintehtyjä tuotteita. 
Mukana on mm. ommeltuja, neulottuja, virkattuja, vaatteita, asusteita, koruja, kodintekstiilejä...

Itse olen tehnyt huutokauppaan 152cm collegehupparin.


En uskaltautunut tekemään tähän huppariin kummempia yksityiskohtia.
Eipä sitten ainakaan yksityiskohdat karsi kohderyhmää.
Esiteinipoikien ajatusmaailmasta kun ei voi tietää.
Ihan perus valkoinen vetoketjuhuppari, jossa hupun vuori on mustaa viskoositrikoota.
Ruutulippunauha hupun reunassa on oikeasti kengännauha.


Huutokauppa käydään perjantaina 9.10.2015 Facebookin Saumanvaran sydämestä - Roosa nauha -huutokauppa 9.10.2015 -ryhmässä.
Klikkaa itsesi mukaan huutelemaan hyvän asian puolesta.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Jollekin pienelle tytölle

Joulupuu-keräyksen lahjapakettiin.
Itsekkäästi valitsin saajaksi 6-11kk tytön, jotta pääsen tekemään jotain söpöä.








Mekkobody on Ottobre 4/14 Sausage dog -bodykaavasta koossa 80. 
Lisätty vaan rypytetty helmakappale sopivalta tuntuvaan kohtaan.
Joustocollegelegginsit on  Ottobre 6/12 Ruusunpuna kaavalla koossa 80 ja lahkeet pidennettynä kokoon 86.


Mukaan paketoitiin myös lelu.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Roosa Nauha -huutokauppaan myös poikamaista

Huutokaupassa näytti olevan paljon tyttöjen vaatteita ja vähemmän poikien.
Päätin siis tehdä tasapuolisuuden vuoksi myös poikamaista.
Myöskin isompien lasten vaatteet olivat vähemmistössä, joten teinpä sitten pikkukoululaiselle sopivaa.


Isommat pojat on haasteellinen kohderyhmä. Ei välttämättä kelpaa enää auton tai eläinten kuvat. 



Perushuppari koossa 134 tummanharmaasta collegesta. Huppu vuoritettu keltaisella trikoolla. Hupun reunan nauhan aukot on tehty Unikuun mainion ohjeen innoittamana.


Roosa Nauha -huutokauppa 10.10.2014

Viime vuonna keräsimme virtuaalisen ompeluseuramme kanssa Roosa Nauha huutokaupalla yli 6500 €.
Tänä vuonna Roosa Nauha -päivää vietetään perjantaina 10.10. ja luvassa on taas mielettömän hienoja käsintehtyjä juttuja huutokaupattavana. Taitavat harrastelijat ovat ommelleet, virkanneet, neuloneet ja taiteilleet tuotoksia, joista saatava tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Syöpäsäätiön Roosa Nauha -keräykseen. Mukaan pääset Facebookissa liittymällä Saumanvaran sydämestä - Roosa Nauha -huutokauppa -sivustolle. 


Oma panokseni huutokauppaan on tämä kissapaita koossa 128. 
Paidan kangas on ohutta vaaaleanpunaista joustocollegea ja kuvio on toteutettu silityskalvolla.
Pääntie on huoliteltu kontrastivärisellä alavaralla.





sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Merenneitotunika hyväntekeväisyyshuutokauppaan

Virtuaalinen ompeluseuramme on taas mukana tekemässä hyvää.
Roosa nauha -huutokauppalla keräsimme viime lokakuussa yli 6000€! 
Tällä kertaa huutokaupan tuotto menee Sylva ry:lle.

Tein huutokaupattavaksi merenneitotunikan, jonka koko on 116.
Tunikan materiaali on Marimekon ohutta ja pehmeää joustocollegea. 
Applikointikuvan tilkut ovat mm. velouria, trikoota, loimuvelouria. 
Tunika on yhdistelty Ottobre 3/12 Hoops-paidan ja Ottobre 1/14 Owl Princess -tunikan kaavoista. 
Yläosa Hoopsia ja helma Owl Princess



 Tsekkaa muutkin huutokohteet ja tule mukaan huutamaan näitä uniikkeja käsitöitä!

Tässä vielä tietoa huutokaupasta:
(teksti kopioitu Piilon Facebook-sivulta)

 Lauantaina 15.2. vietetään kansainvälistä lasten syövän päivää. Saumanvaralaiset haluavat olla mukana pienten asialla suurella sydämellä omalla hyväntekeväisyyshuutokaupalla. Ompelemme, neulomme ja virkkaamme tuotteita huutokaupattavaksi.
Huutokaupan tuotto lahjoitetaan suoraan Sylva ry:lle, joka on vuonna 1982 perustettu syöpää sairastavien lasten ja nuorten valtakunnallinen yhdistys.

Huutokauppa järjestetään lastenvaatekirpputori Piilon Facebook-sivuillahttps://www.facebook.com/pages/Piilo-lastenvaatekirpputori-/120673634676762. Huutokaupalle tulee oma kuvakansio, johon huutokaupattavat tuotteet ladataan perjantaina 14.2. Huutokauppa käynnistyy lauantaiaamuna 15.2. kello 9 ja tuotteita voi huutaa kello 21:een saakka. Jokaisen tuotteen lähtöhinta on vain 5 euroa.
Ensimmäinen huuto on korotettu ja korotuksen minimisumma on 1 euro. Huutokaupassa on käytössä niin sanottu viiden minuutin sääntö.
Huutaja maksaa voittosumman suoraan Sylva ry:n tilille ja esittää tuotteen tekijälle sähköisen kopion maksukuitista. Tuotteen tekijä postittaa tuotteen suoraan ostajalle neljän arkipäivän sisällä ja maksaa postikulut omasta pussistaan. Tarkemmat ohjeet maksuun ja muihin huutokaupan käytännön asioihin liittyen tulevat esille huutokauppakansioon.

Tule mukaan huutamaan uniikkeja käsitöitä! Tehdään yhdessä hyvää isolla porukalla!