Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. elokuuta 2015

helmat hulmuten

Ihanan pehmeäksi kulunut vanha pussilakana
on ihan omiaan tyttösen kukkamekkona.








Kaava on Burdasta 7/2015.
Mallin suurin koko on 122.
Uskalsin silti tehdä sillä vaikka tyttö käyttää nykyään kokoa 128/130.
Jouduin vielä lyhentämäänkin kun viisti maata.



Tähän mekkoon en kysynyt etukäteen tytön mielipidettä vaan tein ihan oman mielen mukaan.
Yllättäen tyttökin tykkäsi.
Taidan käyttää tätä taktiikkaa jatkossakin.


perjantai 1. toukokuuta 2015

nahkatakista laukku

Viime kesänä hamstrasin kirpparilta 
nahkatakin ajatuksissa tehdä siitä laukku.
Nyt ajatus on saanut muhia päässäni tarpeeksi
 ja laukku alkoi muotoutua.
Viimeinen silaus inspiraatiolle löytyi täältä.




Halusin reilun kokoisen laukun, 
johon mahtuu suunnilleen koko omaisuus.
Laukussa on kaksi osiota ja molemmissa sisätasku.


Toiselle puolelle jätin takissa olleen taskun.