Näytetään tekstit, joissa on tunniste kankaanpainanta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kankaanpainanta. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

kesäinen

Raikkaan kesäisen värinen asu. 
Ai eikö?
Ainakin ihan ylettömän mukava päällä.
Näistä tuli kyllä heti ihan lempparit.




Ensin tein legginsit. 
Kankaan olen löytänyt Jättirätin palalaarista.
Pohjaväri on tummanharmaa vaikka kuvissa näyttääkin mustalta.
Ihan älyttömän mukavan tuntuinen kangas.
Toivottavasti pysyy hyvänä.






Legginsit aivan huusivat kaverikseen väljää tunikaa.
Onnistuin saamaan pienen palan Unikuun terapiahuoneesta tuttua kangasta.
Halusin sitä omaan vaatteeseen ja tässä tunikassa oli oiva tilaisuus.
Musta kangas on joustocollegea Tyyne-Esteriltä.
Takakappaleen yläosaan laitoin kankaan nurjapuoli ulospäin.



perjantai 16. tammikuuta 2015

We rock

Tiimipaidat.
eiku.
Samat kallot, mutta eri materiaalilla.
Kallot on painettu Stoff & Stilin sabluunan avulla hopealla kangasvärillä.















Mulle mustaa joustocollegea Tyyne-Esteristä miehusta. 
Harmaata mitälie tikkikankaan näköistä hihoissa. 
Kangas on tämän jakun jämiä.
Resorina jälleen Jättirätin ribbiresoria.
Kaava oma sovellus







Miehelle Stoff & Stilin collegea.
Resorit Jättirätistä.
Kaava sovellettu sopivasta neuleesta.






sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Cool skulls

Pojalta jos kysyy lempiväriä niin vastauksena on kulta.
Se on arvokkain väri.
Vihdoin sain aikaiseksi kokeilla kultaista kangasväriä.
Testiin pääsi Ruotsista Stoff & Stilistä ostettu sabluuna.
Helppoa oli ja lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen.






Noshin mustasta farkkujerseystä piti tulla pojalle housut, mutta se huusi päästä tähän kokeiluun.
Hyvin vielä metrin pätkästä saa ne housutkin.


Paidan kaavana on Ottobre 1/14 Totem owl koossa 122 hieman pidennettynä helmasta ja hihoista.
Musta ribbiresori on Jättirätistä. 

perjantai 22. marraskuuta 2013

isänpäiväksi vespoja

Mitä ihmettä antaa isänpäivälahjaksi? 
Lapset tekee jotain päiväkodissa, mutta riittääkö se? Ja entäs papat ja faari?
Tänä vuonna ratkaisin dilemman vespapaitojen sarjalla.

Omalle isälle vaaleansinisillä ja tummansinisillä raidoilla. Joskin kuvassa näyttää valkoiselta tuo vaaleansininen. Kangas Jättirätistä.
Ja pappalle viininpunaista trikoota (myöskin Jättirätistä) höystettynä iskän paidan raidalla.
Lasten faarille kokonaan tummansinisestä trikoosta, joka sekin löytyi Jättirätistä. Kaikkiin paitoihin tein hopeanvärisellä kangasvärillä Stoff&Stilin stensiilin avulla vespan kuvan.


Miehelle tein valkoisesta siniraitaisesta interlockista, jonka alkuperää en muista.


Hienosti onnistui vespankuvat. 


Miehille on aina erityisen vaikeaa keksiä lähjoja. Ja näiden saajilla on kaikillä synttäritkin loka-joulukuussa. Ja sitten vielä se joulu siihen päälle. On siinä keksimistä kerrakseen.