Näytetään tekstit, joissa on tunniste huppari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huppari. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Roosa nauha -huutokauppa


Taas on aika tehdä hyvää.
Saumanvaran Roosa nauha -huutokauppa on taas täällä.
Vuosi sitten keräsimme huikean yli 15 000 euron potin suomalaiselle rintasyöpätutkimukselle. 
Nyt olisi oiva mahdollisuus tehdä hyvää ja 
ostaa suomalaisia uniikkeja käsintehtyjä tuotteita. 
Mukana on mm. ommeltuja, neulottuja, virkattuja, vaatteita, asusteita, koruja, kodintekstiilejä...

Itse olen tehnyt huutokauppaan 152cm collegehupparin.


En uskaltautunut tekemään tähän huppariin kummempia yksityiskohtia.
Eipä sitten ainakaan yksityiskohdat karsi kohderyhmää.
Esiteinipoikien ajatusmaailmasta kun ei voi tietää.
Ihan perus valkoinen vetoketjuhuppari, jossa hupun vuori on mustaa viskoositrikoota.
Ruutulippunauha hupun reunassa on oikeasti kengännauha.


Huutokauppa käydään perjantaina 9.10.2015 Facebookin Saumanvaran sydämestä - Roosa nauha -huutokauppa 9.10.2015 -ryhmässä.
Klikkaa itsesi mukaan huutelemaan hyvän asian puolesta.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Vetskari vinossa

Tein aiemmin miehelle kokeiluna hupparin.
Osoittautui oikein oivalliseksi.
Ostin siis heti Jättirätistä kankaat siihen oikeaan versioon.
Kankaat saivat odottaa inspiraatiota hyvän tovin.






Odotteluaikana Linnea teki kuvatutoriaalin hupparikaavan muokkaamisesta vinovetskarilliseksi.
Sopivan helppo jopa ohjeiden seuraamista välttelevälle.



Taskunsuihin, nauhanreikiin ja nauhan päihin laitoin somisteeksi nahkaa.
Hupparista tuli oikein mieluinen myös saajallensa.
Saa kuulemma tehdä toisen eri värisenä.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

#tiedän2015

Meillä kovasti tiedetään.
Pojan sanoin:
Kun mä laitan silmät kiinni mä nään pelaajia.
Vahvasti hän elää jääkiekkoa.









Huputtoman hupparin kaava on Ottobre 3/2010 Reggae koossa 122 pidennetyllä helmalla ja hihoilla.
Keltainen ja sininen harjattu college on Jättirätistä kuten vetoketjukin.
Raitaresori on Majapuulta.






Sattui löytymään oikein hyvä hieman retroisa keltaisen sävy. 
Logo on tehty silityskalvoilla.
Oli se melkoista askartelua.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

testihuppari

Suuren Käsityölehden 3/15 nrossa näytti olevan 
monta kokeilemisen arvoista miesten peruskaavaa.
Ostin lehden itselleni.
Tässä on ensimmäinen kokeilu siitä.
Voin suositella lehden kaavoja ainakin tämän kokeilun perusteella.
Tuli oikein soppeli huppari ja mitoitus oli mielestäni kohdillaan.





Vetoketjullinen huppari miehelle.
Kangas on paksua harjattua collegea Jättirätistä.
Hupun vuorina on Syfestival-reissulta mukaan tarttunutta trikoota.
Vetoketju on Karnaluksista.




Huppuun tein nyörille kangasnapinlävet

tiistai 7. lokakuuta 2014

Roosa Nauha -huutokauppaan myös poikamaista

Huutokaupassa näytti olevan paljon tyttöjen vaatteita ja vähemmän poikien.
Päätin siis tehdä tasapuolisuuden vuoksi myös poikamaista.
Myöskin isompien lasten vaatteet olivat vähemmistössä, joten teinpä sitten pikkukoululaiselle sopivaa.


Isommat pojat on haasteellinen kohderyhmä. Ei välttämättä kelpaa enää auton tai eläinten kuvat. 



Perushuppari koossa 134 tummanharmaasta collegesta. Huppu vuoritettu keltaisella trikoolla. Hupun reunan nauhan aukot on tehty Unikuun mainion ohjeen innoittamana.


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kontrastitakki

Harmaata ja neonkeltaista. 
Iso kontrasti toimii mielestäni oikein hyvin tässä.









Jos syyskelejä vielä riittäisi ennen talvikamppeisiin siirtymistä. 
Poika on hyvin kuumaveristä tyyppiä ja liikkuu paljon joten saattaa vielä hyvinkin tarjeta tällä takilla jonkun aikaa.



Kangas on softshelliä Jättirätistä. Harmaa päällipuoli ja musta nurja.
Huppu on vuoritettu saman puodin neonkeltaisella ohuella trikoolla.
Kaavana on Ottobre 4/12 ultimate gear koossa 116 pidennetyilla hihoilla ja helmalla. 
Hihat ovat tosin nyt liian pitkät, mutta jospa olisi sopivat sitten vielä keväällä.





Heijastinterettä ompelin miehustan saumaan ja hupun reunaan.
Mietinnässä on vielä lisätä jokin heijastinjuttu takapuolelle.


Toteutin taskut hiukan eri tavalla kuin ohjeessa.
Vetskaritkin ovat pidemmät kuin alkuperäisessä mallissa. 
Mielestäni pitemmät sopii paremmin ja antavat vähän enemmän ilmettä takkiin.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Maijat mekossa

Äiti tee vihdoinkin tästä tyttökankaasta mulle jotakin.
Vaikka mekko tai huppari tai hame.
Sellainen tilaus tuli. 
Vähän noita kaikki yhditettynä.


Kangas on Verson puodin Maijat-joustocollegea. 
Kaavana Ottobre 4/14 Banana Sweet koossa 122 pidennetyillä hihoilla ja helmalla.
Tuli kyllä tämä kangasmetri hyvin tarkkaan käytettyä. 
Vain muutama kokonainen tytönkuva jäi jäljelle ja vähän joutui kompromisseja tekemään kuvioiden kohdistuksen suhteen.













Pitkästä aikaa tyttömalli oli suotuisalla päällä ja halusi itseään kuvattavan.
Ei silti ihan putkeen mennyt kuvaukset kun joku veteli karhunkäyntiä edessä tai muuten vaan ilveili vieressä. 
Ilman koiranahteriakaan ei kuvaamisesta selvitty.
Pääasia kuitenkin on, että itse vaate on onnistunut ja käyttäjälleen mieluisa.