Pitkään ja hartaasti marinoitu Metsolan traktorineulos on vihdoin päässyt käyttöön. Alunperin olen ostanut sen pojan haalareita varten, mutta ei niitä haalareita koskaan syntynyt ja eipä tuo poika enää haalareita suostuisi käyttämäänkään. Joten huppariksi siis muotoutui eikä yhtään liian aikaisin. Isompaan kokoon ei kangas olisi ehkä riittänytkään.
Ihan ongelmitta hupparin teko ei onnistunut. Kerkesin leikkaamaa palat ja sitten vasta tuli mieleen, että kankaan hankinta onkin ajalta ennen esipesun tärkeyden oppimista kantapään kautta. Ja muistelin, että tällaiset neuloskankaat saattavat kutistua paljonkin. No ei auttanut muu kuin pestä kangas palasina ja toivoa, että huppari vielä sopii pojalle. Onneksi olin leikannut reilut saumavarat. Pesun jälkeen vertailin palasia kaavoihin ja suurin piirtein saumavarojen verran oli kangas kutistunut. Tietty oli eka kerta kyseisellä kaavalla, joten ei ihan tarkkaa kuvaa ollut, että olisiko sittenkään pojalle sopiva. Kokosin kuitenkin ja uudella koneella sain oikein siistiä jälkeä aikaiseksi jopa kaksoisneulalla.
Kaavana siis Ottobre 4/12 Funny fox koossa 104 (116 pituudella ja saumavarat pois kutistettuna) Taskut tein ohjeesta poiketen käänteisesti eli taskupussit alle ja etukappaleisiin taskunsuut. Ja kyllä se mahtuu kuin mahtuukin pojalle!
maanantai 24. syyskuuta 2012
perjantai 21. syyskuuta 2012
Ninjago
Pojan kaverille synttärilahjaksi lörppäpipo Ninjagon silmillä.
Kankaana on joustofrotee ja applikointipalat velouria ja trikoota. Kaava on oma.
Kankaana on joustofrotee ja applikointipalat velouria ja trikoota. Kaava on oma.
maanantai 17. syyskuuta 2012
haalari uudella ompelukoneella ja tunnustus
Sain synttärilahjaksi äitiltä uuden ompelukoneen. Niin synttäri oli siis tammikuussa, mutta näin kauan olen miettinyt minkä koneen haluan. Päätin, että elektronista konetta ei minun hermoni kestä ja Pfaffin koneista olen kuullut paljon hyvää. Valitsin Pfaffin Select 4.0:n ja täytyy sanoa, että nyt yhden viikonlopun tehokäytön jälkeen olen erittäin tyytyväinen.
Löysin Eurokankaan palalaarista hyvän vihreää ulkoilukangasta ja pallokuvioista vuorikangasta, joista syntyi vk-haalari pojalle. Tein haalarin SK 3/11 kaavoilla koossa 110. Liian isohan siitä tuli metriselle pojalle, mutta jos vaikka keväällä olisi sitten passeli.
Haalari on vedenpitävää kangasta, mutta saumoja en ruvennut teippailemaan, kun sadekelillä laitetaan kurikset kuitenkin. Kauluksen sisäpuoli on fleeceä. Hupun saumoissa on heijastinterenauhaa ja huppu on kiinni kam-neppareilla.
Taskuissa on järeät vetskarit ja myöskin heijastintere reunassa. Vetskarit on kaikki hankittu Jätti-Rätistä.
Ja sitten siihen tunnustukseen. Sain tämän saman tunnustuksen kahdesta ihanasta blogista. Kiitos Eloisaa Elämää -blogin Elina ja Suorat Saumat -blogin Jonna

Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tämän sinulle myönsi.
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
Tosi vaikeaa valita vain viisi blogia. Suosikkeja kun on hirmuisesti enemmän, mutta tässä viisi niistä blogeista joita tykkään seurata (ei järjestystä):
torstai 23. elokuuta 2012
Minnitakki
Tyttärelle tein ohuemman syystakin. Tuulenpitävä, muttei kuitenkaan mikään sadetakki. Tällä hetkellä violetti on melko in neidillä. Rusetteja täytyy olla, ettei vaan kukaan erehdy luulemaan pojan vaatteeksi. Kaavana käytin OB 4/12 Teddy bear koossa 116.
Minnitakiksi tätä nimitetään, koska hupun vuori on minnikangasta ja ovathan nuo rusetitkin minnimäiset. Päällikangas on fb:n kangashamstereista ostettua ulkoilukangasta. Kävi tuuri kun anopilta saaduissa resoreissa sattui olemaan tasan saman väristä. Sitä siis hihansuissa. Minnitrikoo on myöskin anopilta saatua.
Taskujen rusetit on tehty velourista ja käsin ommeltu valmiiseen takkiin kiinni.Neiti halusi välttämättä takkiin nepparit vaikka vetskari olisikin ehkä ollut näppärämpi. Kam-neppareissa on perhosen kuvat vaikka kuvissa ne ei näykään. Tytölle kuitenkin hyvin tärkeä yksityiskohta.
Miehustan vuorina on velouria. Toisen etukappaleen jouduin tekemään kahdesta palasta kun kangas ei olisi muuten riittänyt. Hihoissa vuorina on samaa kangasta kuin päälläkin. Niskassa muffinssinauhaa ripustuslenksuna ja tytön nimi nauhassa.
Muutama sovituskuva saatiin otettua, vaikka takissa tulikin ihan hirveän kuuma.
Takin kaveriksi tein minnitrikoosta pipon ja kolmiotuubihuivin Suvi-Kukan mainion tutoriaalin innoittamana.
Tässä vielä samat tytön päällä.
maanantai 6. elokuuta 2012
racerbackiä kaksin kappalein
Facebookin virtuaalisen ompeluseuran kautta löysin linkkivinkin racerback dress -nimisestä mekosta. Kaavan saa linkistä tulostettua ja ohjeet on selkeät. Pakkohan sitä oli kokeilla omalle tytölle. Allaolevassa kuvassa siis mekon takaosa, jossa on mekon juju.
Kangas on ohutta jerseytä ja tilattu Ixatista. Resoreiden alkuperää en muista. Tässä mekko myös etupuolelta.
Tyttö meni tämä mekko päällä tarhakaverin synttäreille ja tein sitten toisen aivan samanlaisen tytön kaverille synttärilahjaksi. Saavatpa sitten samistella.
perjantai 3. elokuuta 2012
merenneito
Tyttären kanssa oltiin ostoksilla Marimekon tehtaanmyymälässä Herttoniemessä. Palalaarista tyttö löysi tämän mekon vihreäpohjaisen ohuen ja hyvin joustavan collegentapaisen kankaan, josta tuli välitön assosiaatio merenalaiseen maisemaan. Yhdessä suunniteltiin merenneito siihen uimaan. Ajattelin päästä helpolla ja kopsata netistä merenneidon kuvan, mutta mikään ei tuntunut olevan hyvä. Piirsin sitten itse tämän mereneidon.
Kaavana OB 3/12 Hoops t-paita pidennettynä mekkopituuteen. Mekon kangas on siis Marimekkoa ja hihat myöskin, mutta kirpparilta löytyneestä t-paidasta. Sattui sopivasti vaaleampi raita olemaan just samaa vaaleanpunaisen sävyä kuin "vesikasvit". Resori on Moonkidsiä Ikasyriltä. Applikaation palaset on velourinjämiä ja vihreä kiiltävä kangas on erään polttarikeijun puvun ylijäämää.
Ja tyttökin on tyytyväinen kun on itse saanut osallistua mekon suunnitteluun. Mereneito ja muutkin vesiaiheiset on melkolailla in meillä tällä hetkellä.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012
5-vuotiaalle
Muksut saivat kutsun tarhakaverin synttäreille merenrantamökille. Aivan ihana paikka ja kutsussa luki, että uikkarit ja pyyhe mukaan eli tiedossa oli uiskentelua. Ainoa miinuspuoli oli, että satoi kuin saavista kaataen. No eipä se tainnut menoa haitata. Pojan sai väkisin raahata uimasta kun kotiinlähdön aika oli. Lahjaksi vietiin vesilelukilpikonna ja mukaan tein myös raglanhihaisen t-paidan. Etukappale punaista ajoneuvoa ja takakappale ruskeaa, molemmat Ikasyrilta tilattuja. Hihat tein vihreästä tähdestä joka on peräisin JNY:ltä Ruotsista. Resorin alkuperää en muista.
Kaavana uusimman Ottobren Little lamb koossa 110 ja 116 pituudella ja pätkäistyillä hihoilla.
Kaavana uusimman Ottobren Little lamb koossa 110 ja 116 pituudella ja pätkäistyillä hihoilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)