torstai 16. helmikuuta 2012

Halinallet

Fb:n ompeluelämää ryhmässä bongasin Unikuun hunajaisen ystävänpäivänallepaidan ja se oli niin upea, että pakko oli itse yrittää apinoida kuvaa oman karhunpojan paitaan. Njoo eihän siitä nyt esikuvansa veroinen tullut, mutta onhan siinä kaks nallea, jotka halaa. Yksinkertaistin kuvaa reilulla kädellä kun ei varastoista löytynyt sopivia velourtilkkuja nallejen turpiin ja korvapallukoihin. Kärsimätön mieleni ei joutanut odottelemaan sopivan väristen tilkkujen hankkimista.

Paidan kangas on aikaa sitten kirpparilta löytynyttä paksua velouria. Kaavana on jälleen Ottobre night owl pyjamapaita koossa 104. (onks mun vauva tosiaan jo noin iso?) Poika tykkäsi paidasta ja heti halusi laittaa päiväkotiin päälle.

Applikointi ei sujunut kovin joutuisasti, kun kone teki aluksi vähän väliä kummaa sylttyä kankaan alapuolelle. Jostain taikaiskusta kuitenkin lopuksi rupesi toimimaan kunnolla vaikken mitään säätöjä tai muita muuttanut. Tähän applikaatioon kokeilin ekaa kertaa oikein applikointipaininjalkaa ja täytyy sanoa, että se oli hyvä hankinta. Onhan se ihan erilaista kun näkee mitä on tekemässä. Uusi paininjalka ei silti tee niin autuaaksi, etten uudesta koneesta haaveilisi. Äiti lupasi sen minulle ostaakin, mutta nyt olisi enää päätettävä minkä koneen haluan. Viimeiselle kierrokselle valinnassa ovat selvinneet Pfaffin select ja ambition. Eli olisi päätettävä haluanko mekaanisen vaiko elektronisen koneen. Ei ole helppoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti